torstai 6. helmikuuta 2014

Pehmeä pala

Kuulostelin millaista iltaruokaa tekisi mieli. Päädyin keittämään kattilallisen riisipuuroa.

Riisipuuro on suunnilleen parasta mitä on, lämmintä, pehmeää, kermaista, mausteista... Sellainen twist puurossa tänään oli että keitin sen kookosmaitoon. Kanelia ja hunajaa päälle. Niin hyvää. 

Riisipuuron keittoon kaksi vinkkiä: ensimmäisenä kattilaan lusikallinen voita, ja keitä aina tupla-annos.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Talventörröttäjä


Kerran kovilla pakkasilla huomasin, että bussipysäkillä seisoin hetken tekemättä mitään, odottelin vaan sitä bussia, ehkä kaksi minuuttia.

Mietin mitä erikoista siinä nyt oli, ja hoksasin, että yleensä siinä kohtaa olisin näprännyt puhelinta: katsellut Facebookia tai Instagramia. Jotain tärkeitä kissakuvia, tai tänään siellä olisi ollut runebergintortunkuvia.

Mutta kun sormet olisi jäätyneet niin siinä sitten törrötin, kädet lapasissa.

Ja se tuntuikin ihan hyvältä.





Se menis suunnilleen näin

Eräänä kauniina päivänä ajattelin neuloa säärystimet.

Jotain pehmeää minun (pohkeideni) ja maailman väliin.




Aika hauskaa puuhaa kyllä.

Ensin hahmottelin milaisia kuvioita halusin säärystimiini. Jotain perinteistä ja simppeliä.

Haastavilta laskutoimituksiltakaan ei vältytty, eli laskin kuinka kuviot saadaan sovitettua tarvittavaan silmukkamäärään. Note to self: osta ruutupaperia.

Värivalinta oli helppo, väreistä minulla oli jo ajatus mielessä.






 
Koosta tuli sopiva, vaikka en tehnyt mallitilkkua. Koska hei, elämä on liian lyhyt mallitilkkujen tekemiseen! Jokin päivä tämä filosofiani tulee varmasti puraisemaan minua persuksista. Siihen saakka suunnilleen näin -suunnittelulla mennään! 










sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sitä sun tätä ja Runeberg

Aika lentää kun on hauskaa. Mutta ei pelkästään silloin.

Ilmeisesti se lentää myös kun menee ihan mukiinmenevästi.

Erityisen nopeaa aika tuntuu lentävän, kun et tee oikein mitään erityistä. Sitä sun tätä, pyykinpesua, villasukkaa, suosikkisarjan katselua, kaikenlaista. Ja kello on varmaan kolme kahdeksan illalla. Nyt aika joku roti!

Vuosittainen kausileivonnaisten kuninkaiden, Runebergin torttujen maistelu on vaiheessa 1) Haastaja: lähileipomo. Huomenna toivon eteneväni vaiheeseen 2) Hallitseva mestari.


Haastaja: Kosken leipomo. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.